Mökillämme kaivovedessä ilmeni tasaisin väliajoin outo sivumaku. Niinpä päätin lähettää vesinäytteen testattavaksi. Mökki on 60-luvulla rakennettu, ja kaivo  alkuperäinen, joten laadun tarkistaminen oli muutenkin enemmän kuin ajankohtaista. Silti, vesi oli palvelut monta vuosikymmentä ilman ongelmia, joten odotukset veden laadusta olivat optimistiset.

Mökkiveden testaaminen

Meidän mökin alueella vedenlaadun perään katsoo KVVY. Sain heiltä tarvittavat ohjeet ja pullot näytteenottoon pientä kustannusta vastaan (n. 200€). Itse näytteenotto oli helppoa. Otimme vain vettä hanasta suoraan pulloon, ja veimme ne pikaisesti testattavaksi. Testituloksia saimme odottaa n. kaksi viikkoa, ja niiden tuloksena selvisi, että kaivoon pääsi pintavettä, tai toisin sanoen kakkaa. Kaivo olisi tehtävä uudestaan. Koska työ on sama kuin uuden rakentaminen, päätimme samalla syventää kaivoa, sekä ottaa 100cm renkaat vanhojen 80cm rengaiden tilalle. Näin varmistimme, että vettä olisi varmasti riittäväsi kuivanakin kautena.

Rengaskaivon rakentaminen

Kaivon rakentamiseen saa netistä todella selkeät ohjeet, joten rakennusprojektin vaiheet olivat selvät. Me valitsimme toteutus ajankohdaksi talven, sillä työ on hyvä tehdä ennen kuin  lumet sulavat ja pohjaveden pinta nousee. Talvella tehty urakka kerkeää myös asettua, ja keväällä on mahdollisuus nauttia puhtaasta vedestä. Ilman ammattilaisia ja kaivuria kaivon tekeminen on lähes mahdotonta, vaikka ennen muinoin homma lapiolla hoituikin. Niinpä tilasimme paikalle maanrakennusyrityksen hoitamaan käytänön työn.

Rengaskaivon kaivanto valmisMaanrakennusfirmasta paikalle tuli kaivuri ja kaksi miestä. Kavereilla tuntui olevan hyvä ote hommaan, ja sanoivat että koko projekti on yleensä valmis päivässä. Oli hienoa seurata kun kaivuri teki pihalle jättimäisen kolon muutamassa tunnissa, ja parissa lisää kaksi miestä latoivat uudet renkaat tiivisteineen paikalleen. Oli aika selvä, että vanhemmalla tekijällä oli suonissaan hieman tarzanin verta, sillä esim. renkaat vietiin kaivantoon varsin tehokkaasti.

Projektiin meni lopulta noin päivä, sillä renkaiden tiivistäminen ja eristäminen veivät oman aikansa. Lisäksi vesi tulee pumpata kaivosta pois muutaman kerran, jotta varmistetaan että sinne ei jää mitään ylimääräistä ainesta kaivuuoperaatiosta. Tämän jälkeen pohjalle lisätään suodatinhiekkaa, ja kalkkia jos vesi on hapanta. Tämän jälkeen maanpinta tulee vielä viimeistelemättä, ja tehdä pintaan savisulku ja maisemoida kaivuualue.

Kevät tuli ja urakka jatkuu

Kun kaivoa tehtiin, niin kaksi asiaa jätettiin kevääseen. Näitä kahta asiaa ei myöskään muista ohjeista tuntunut löytyvän kovinkaan selkeästi. Toinen on ilmahormin tekeminen, ja toinen vesiputken vieminen kaivoon.

Vesiputken tekeminen

Jotta vesi saadaan kaivosta ulos, tulee sen kylkeen tehdä reikä. Tämän voi tehdä etukäteen, mutta silloin suunnitelman pitää olla tarkka. Itse teimme tämän jälkikäteen, jossa toki omat haasteensa siinäkin. Jos kaivosta haluaa ohjata vettä ulos myös talviaikaan, tulisi putki kaivaa ohjeiden mukaan n. 2 metrin syvyyteen maanpinnasta. Tässäkin tapauksessa putki tulee suojata hyvin. Tarvittavat tarpeet saa kohtuu edullisesti mm. K-raudasta.

Meillä mökki on kesäkäytössä, ja koska päätimme tehdä reiän vasta keväällä, tuli läpivienti kaivoon noin metrin syvyyteen. Kokonaisuudessaan ojan kaivaminen, kaivonrenkaan piikkaaminen, putken vienti ja maan peittäminen vei käsipelillä noin 8h minulta (amatööri) ja appiukolta (konkari). Vaikein vaihe oli kun piikkasimme reikää kylkeen. Tuossa vaiheessa minä olin sisäpuolella ottamassa vastaan piikkauksesta irtoavia osia ja hiekkaa.

Tämän jälkeen vesi johdettiin kaivosta noin 4 metrin päähän erilliseen rengaskaivonrenkaalla suojattuun maaonkaloon. Sieltä vesi on johdettu mökkiin erillisellä käyttävesiputkella. Jos tämän olisi ollut tarve olla talvikelpoinen, olisi pumppu pitänyt viedä sisälle asti.

Kaivon ilmanvaihto

Ilmanvaihdon tekeminen kaivoon on tärkeää, jotta kaivon sisällä ilma ei pääse loppumaan ja vesi kärsi tästä. Ilmanvaihtoa rakennettaessa kaivonkanteen tehdään läpivienti, ja siihen asennetaan ilmastointiputki. Tämä putki on suositusten mukaan n. 110mm leveä, ja materiaalilla ei ole niin väliä. Ilmastointiputken päähän tulee saada hattu, joka estää eläinten,lian tai ulkopuolisen aineksen pääsyn kaivoon. Ilmastoinnissa suositellaan, että siinä olisi jopa verkkoa hyönteisiä varten. Näin kaivossa kiertää ilma, mutta sinne ei pääse mitään orgaanista ainesta aiheuttamaan potentiaalista likaantumista.

Lopputulos ja hinta?

Kaivon maanpäällinen kaunistaminen odottaa meillä vielä oikeaa hetkeä, mutta muuten projekti on siinä vaiheessa, että vesi kulkee mökille. Kaivuuoperaatio vaikutti varsin kannattavalta, sillä nyt kaivosta pitäisi löytyä kuivanakin aikana noin kolme (3) kuutiota vettä aikaisemman yhden sijaan. Tuolla määrällä voi harkita jopa paljun virittämistä tontille. Kaivuuoperaatio renkaineen ja tiivisteineen maksoi noin 2500€, vaikka verkosta löytyi arvioita jopa 5000€ urakoille.  Tämän jälkeen täyttömaan, putkiston ja ilmastoinnin hankintaan meni muutama sata euroa extraa. Mitä hinta on missäkin, en tiedä, mutta jos teet urakan pienemmällä paikkakunnalla, ja löydät paikallisen yrittäjän, en usko hinnan olevan kaukana meidän maksamasta.