Viski on jostain syystä ollut omasta kaapistani loppu jo pidemmän aikaa. Uutta ei sinne ole ilmestynyt. Liekkö syynä makeampaan taipuvainen makuhermostoni, joka on suosinut konjakkeja. Asiaan saattaa tulla muutos, sillä tislaamokierros Lahden Taivaanranta-ravintolassa herätti aistejani uudella tavalla.
Olimme äijäporukalla sopineet kierroksen Taivaanrantaan lauantaipäiväksi rytmittämään päivänkulkua. Itselläni ei maistatusten osalta ollut suuria odotuksia, vaan lähdin kokemaan jotain uutta. Toki odotukset olivat siinä mielessä korkealla, että olin saanut paikasta suosituksen etukäteen.
Palvelu toimi
Kun astuimme sisään, oli ravintolahenkilökunta heti avuliaana paikalla. Saimme suosituksen ottaa hieman suun kostuketta hanasta mukaan ennen esittelykierrokselle siirtymistä. Aurinkoinen ilma olikin tehnyt meidän janoisiksi, joten kylmä vehnäolut tuntui oivalta avulta. Pian paikalle saapui oppaamme, ja hän vei meidät kellariin kabinettiin, jossa meille oli katettu pöytä valmiiksi. Pikaisen paikanmerkkauksen jälkeen siirryimme heti entisten tuotantotilojen puolelle, josta kierros alkoi.
Tislaamon esittely
Tuotantotiloissa asiantunteva oppaamme kävi meille tyylipuhtaasti läpi viskin tuotantoprosessin. Tuotantoprosessista opin myös jotain uutta, kun sain tietää että savun maku viskeissä ei tulekaan tynnyreistä, vaan maltaista. Jälkeenpäin ajateltun asia on harvinaisen selkeä, mutta jostain syystä olin elänyt harhauskossa kierrokseen asti. Myös Teerenpelin tislaamon vuonna 1994 alkaneeseen historiaan oli mielenkiintoista tutustua, sillä siitä heijasteli samalla Suomen alkoholipolitiikan järjettömyys, sekä alkoholikulttuurin kehittyminen.
Esittelykierroksen mieleenpainuvin osuus oli kuitenkin toki maistatus. Kaikille oli tarjoiltu neljään lasiin pienet annokset viskiä eri vaiheista. Pääsimme myös hieman tutustumaan siihen, mikä vaikutus tynnyrillä on kokonaisuudessa, ja miksi vanhempi ei aina ole parempi. Viskitynnyreistä kun haihtuu alkoholia kokoajan pois, ja jos huono säkä käy, liian pitkään tynnyrissä kypsynyt viski löytää tiensä enkelien suuhun. Onneksi suurimmassa osassa tynnyreitä haihtuvuus on vain muutaman prosentin luokkaa, ja näin meillekin oli laseihin saatu jotain maisteltavaa.
Viskiä neljään tapaan
Laseistamme löyty viskiä neljässä eri vaiheessa: Ensin maistoimme tisleä, joka ei ollut vielä kerännyt makua tai väriä itseensä. Seuraavaksi saimme 3-vuotiasta versiota, joka oli omaksi yllätyksekseni jo varsin laadukas ja maukas viski. Kolmas maistiainen oli 10-vuotiasta viskiä, joka oli pehmeydessään ja pyöreydessään nelikosta oma suosikkini. Viimeisenä saimme maistaa Kaski-nimistä Whiskyä, joka on kypsynyt kirsikkatynnyreissä. Tämäkin oli todella hyvää, mutta hieman kitkerämpää kuin 10-vuotias, ja sen takia jäi minulla makuelämyksissä toiseksi.
Kokonaisuudessa meille järjestetty reilun tunnin kierros maistatuksineen oli erittäin mukava elämys. Iso kiitos menee toki Jussille, joka jaksoi jutella kanssamme pitkään vielä virallisen osuuden jälkeen. Hänen oppejaan lainaten voidaan myös todeta, että vaikka viskin koostumusta voidaan kemiallisesti mitata, niin sen tärkein ainesosa on rakkaus. Tämä oli helppo havaita myös oppaamme omistautumisesta asiaan, ja Teerenpelin tuotosten maukkaudesta.
Miesten juttuja -blogi 