Tuli käytyä Amsterdamissa. Paikka herättää monenlaisia mielikuvia, ja sen verran kaupungista on todettava, että suurin osa niistä varmaankin pitää paikkansa. Yksi käymisen arvoinen paikka on tietenkin Heineken Experience. Heineken on rakentanutkaupungin keskustaan hienon elämyskierroksen oluen parissa.
Menimme paikalle perjantaina noin kello 14 aikaan, ja sisään oli jo n. 20 minuutin jono. Liput olisi voinut varata etukäteen, ja ilmeisesti näin olisi varmistanut nopeamman sisäänpääsyn, mutta mitä olisi reissu ilman perinteistä suomalaista kansanhuvia, jonotusta.
Kierroksen alku kertasi Heinekenin historiaa. Tuolta osin kiinnostavin osa itselleni oli se, kuinka Heinekenin historia alkoi yrittelijään henkilön toimesta 1800-luvun puolivälissä. Hän osti huonossa hapessa olevan panimon ja halusi tehdä bisnestä ilman aiempaa kokemusta alasta.
Noh, mutta asiaan. Seuraavaksi kierros kävi läpi oluen tuottamisen prosessia. Tämä osuus oli varsin opettavainen ja interaktiivinen. Ensin käytiin nopeasti oluen valmistamiseen tarvittavat aineet läpi: Vesi, ohra, humala ja hiiva. Heinekenin mukaan heidän oluen maun salaisuus piilee hiivassa. Opin myös, että humala on hampun sukulainen, ja että sen rooli on toimia säilöntäaineena. Humalasta olueen tulee kitkeryys.
Kierroksen lopussa oli vielä piste, jossa kaikki pääsivät oppimaan miten juodaan. Erityisen tärkeänä oppina pidettäköön, että olutta ei kannata juoda pienillä kulauksilla. Oluen päällä oleva vaahto on humalan muodostama kerros, joka auttaa juomaa pysymään tuoreena. Se on myös juoman kitkerin osa. Niinpä juomaa tulee kaataa suuhun reilusti, jotta vaahdon alla oleva osuus valtaa makunystyrät. Naiset kuulemma tekevät usein tässä virheen. Aihe, josta heitä kannattaa huomauttaa.
Lopuksi käytiin läpi vielä Heinekenin markkinointia ja sponsorointia, ja saimme pelailla pelejä ja ottaa selfieitä. Tässä vaiheessa homma alkoi janottamaan, joten tuli lähtö paikan omaan baariin muutamalle ”ilmaiselle”. Baarissa oli menoa kuin paremmassakin klubissa. Musa pauhasi, väki jutteli iloisesti, ja pöydät notkuivat juomaa.
Kokonaisuutena setti oli viihdyttävä ja opettava (isoja kulauksia!). Miksihän Suomessa ei ole vastaavaa? Todennäköisin ongelma on raha. Tällaisen luulisi silti olevan hyvä ja tuottoisa nähtävyys ja voisi korvata esimerkiksi Guggenheimin poliitikkojen mietteissä. Olvi Experience ehkä?