Tämä kesä on alkanut hienosti erilaisien juhlien merkeissä. Juhlia on järjestänyt vaimon puolen suku, ja niissä on sellainen hieno piirre, että niissä tarjoillaan sahtia. Vaimon suku on Hämeestä, vielä tarkemmin Lammilta, ja kyseinen alue on kuuluisa sahdistaan.

Sahti on oluen sukulainen, mutta se on monella tapaa hyvin erilainen. Suurimmat erot ovat maku, väri ja alkoholipitoisuus. Sahti on maultaan makeampi, banaaninen, väriltään samea ja alkoholipitoisuudeltaan vahva. Sahdissa ei ole käytännössä yhtään hiilihappoa, ja vaikka siinä hieman humalaa voidaan käyttää, tai perinteisemmin katajaa, ei siinä ole oikeastaan yhtään kitkeryyttä.

Sahdin huono maine on perätön

Sahdilla on jostain syystä huono maine. Joskus kun olen tarjonnut sitä mökillä kavereilleni, on siitä kieltäydytty verukkeella, että se saa vatsan sekaisin. Kyseistä ainetta useamman kerran juoneena itse en ole tähän törmännyt. Toki sahdista on todettava, että se luetaan tuoretuotteeksi (wikipedia) ja sen säilyvyys on muutamasta viikosta kuukauteen. Säilyvyyteen vaikuttaa se, miten puhtaissa astioissa tuotetta säilytetään ja missä lämpötilassa. Jos sahti pääsee pilaantumaan, silloin seuraukset voivat olla vatsalle epäsuotuisat.

Itse olen maistanut myös kaupallisia sahteja, ja niistä muistikuva on, että ne eivät olleet aivan niin makeita ja pehmeitä kuin appiukkon järjestämät juomat. Niinpä sahtia kokonaisuudessaan ei kannata tuomita yhden kokeilun perusteella. Itse kehuisin juomaa hyvinkin notkeaksi, pehmeäksi, iloiseksi ja täyteläiseksi. Jostain syystä tällä erää naisseura nimesi sahdin myös näsäviisaaksi, vaikka eivät edes sitä maistaneet.