Nyt on vindoinkin wc/kodinhoitohuone valmis (alkuperäinen artikkeli täällä). Ainakin melkein. Enää odotetaan uutta peilikaappia toimituksessa hajoneen tilalle jälkitoimitettuna ja asennettuna ja sitten alkaa olla tämä noin 5 kuukautta sitten aloitettu projekti valmis.
Remontin osalta suurin ihmetys on pakko kohdistaa Postin logistiikkaan. Tilaamamme kalusteet ja tarvikkeet toimitettiin postin kautta, mutta jotenkin posti onnistui kadottamaan kolme lavallista tavaraa välillä Vantaa-Helsinki-Espoo. Voin todeta että hieman tuli jännitettyä mitä projektille käy, kun yksi päivä ennen projektin aloitusta luvatut tavarat olivat kadonneet, eikä kukaan Postissa tiennyt minne. Etsintöjä tehtiin ilmeisesti maanlaajuisesti, jotta 800kg tavaraa löydettäisiin. Onneksi remontti alkoi vanhan purkamisella, ja Posti sai pari ylimääräistä päivää löytää etsiä tavaroita. Puolet löytyikin parissa päivässä mutta toinen puoli tavaroita oli hukassa pari päivää pidempään. Tämän kokemuksen pohjalta alkaa ymmärtämään miksi Postilla menee niin huonosti kuin menee, aikana jona kuitenkin nettiostaminen kasvaa. Harva pystyy kadottamaan muutamaa kuutiota tavaraa ihan helposti.

Noh, tavarat saatiin kuin saatiinkin perille hienosti oikeassa järjestyksessä (ensin laatat, sitten kalusteet), eikä aikatauluun tullut isoja ongelmia tämän takia. Hieman ylimääräistä jännitystä vain. Toki peilikaapin hajoaminen matkalla aiheutti lisää vaivaa, mutta jostain syystä olen vain onnellinen että homma on ohi.
Projektin aikana toinen oppi oli, että on paljon pieniä ja suurempia osia, jotka pitää itse tajuta ostaa, ja joita ilmeisesti Laattapisteen tapainen yritys ei välitä. Näitä ovat mm. katkaisimet ja pistokkeet (vanhat olivat kellastuneet, joten ei niitä viitsinyt uuteen vessaan jättää), kattomateriaalit, kulmaraudat tasojen alle, ovi ja ikkunalistat sekä esim. lattiakaivon kansi. Myös lattialämmityksen säädön halusimme uusia, joten sekin piti tilata. Valaistukseen piti myös kiinnittää erillistä huomiota, sillä vaikka ne suunnitelmissa olivatkin, halusimme me upotettavat paneelit tavallista isompina.
Viimeisin iso huomio oli, että wc-pönttöä ei kannata taloyhtiössä vaihtaa huvikseen, sillä alkuperäisen pöntön toimivuudesta vastaa taloyhtiö. Meillä esim. pönttö oli jo pitkään vetänyt hieman huonosti, ja kun remontin yhteydessä putkari sen tarkasti, löysi hän sieltä falskaavat tiivisteet. Uusi pönttö olisi toki hoitanut homman, mutta maksanut myös yli 300€. Vanha pönttö näytti puhdistamisen jälkeen kuin uudelta, ja taloyhtiö vaihtoi siihen uuden vedinjärjestelmän, jonka jälkeen se myös toimi kuin uusi. Ja tämä ei maksanut meille suoraan mitään. Vielä kun päälle ostettiin uusi kansi, ei pönttöä enää tunnista vanhaksi.

Projektin osalta on myös pakko antaa kehut remontin tehneelle yritykselle. Renox-niminen yritys hoiti koko projektin ammattimaisin ottein tasan viikossa, ja jälki oli erittäin hyvää. Kaikki mietitystä aiheuttavat yksityiskohdat varmistettiin minulta, ja puutteisiin tartuttiin ripeästi. Lopullinen projektisummakin jäi tavoiteltuun, ja kun kaikki hankinnat ja työt olemme tässä vaiheessa laskeneet yhteen, saimme haluamamme tilauudistuksen noin 10000€ hintaan. Hinta on varsin järkevä ensimmäisiin arvioihin verrattuna. Ne olivat jopa yli 15000€ luokkaa. Silti itse tilan materiaaleissa ei tingitty ja olemme lopputulokseen tyytyväisiä.